nuntius

See also: Nuntius

English

Etymology

    Borrowed from Latin nūntius (“messenger”).

    Noun

    nuntius (plural nuntii)

    1. (chiefly theater) A messenger.
      Synonym: nuncius
    2. (Roman Catholicism) A nuncio.

    Dutch

    Etymology

    Borrowed from Latin nuntius.

    Pronunciation

    • IPA(key): /ˈnʏn.tsi.ʏs/
    • Audio:(file)
    • Hyphenation: nun‧ti‧us

    Noun

    nuntius m (plural nuntii or nuntiussen, no diminutive)

    1. (Roman Catholicism) a nuncio (diplomatic representative of the Holy See)

    Usage notes

    The most common plural is nuntii, which is favoured by Catholic sources. The plural nuntiussen is mostly used by the secular press and to a lesser degree by the Protestant press.

    Derived terms

    • nuntiatuur

    Finnish

    Etymology

    From Latin nūntius.

    Pronunciation

    • IPA(key): /ˈnuntius/, [ˈnun̪t̪ius̠]
    • Rhymes: -untius
    • Syllabification(key): nun‧ti‧us
    • Hyphenation(key): nun‧ti‧us

    Noun

    nuntius

    1. nuncio

    Declension

    Inflection of nuntius (Kotus type 39/vastaus, no gradation)
    nominative nuntius nuntiukset
    genitive nuntiuksen nuntiusten
    nuntiuksien
    partitive nuntiusta nuntiuksia
    illative nuntiukseen nuntiuksiin
    singular plural
    nominative nuntius nuntiukset
    accusative nom. nuntius nuntiukset
    gen. nuntiuksen
    genitive nuntiuksen nuntiusten
    nuntiuksien
    partitive nuntiusta nuntiuksia
    inessive nuntiuksessa nuntiuksissa
    elative nuntiuksesta nuntiuksista
    illative nuntiukseen nuntiuksiin
    adessive nuntiuksella nuntiuksilla
    ablative nuntiukselta nuntiuksilta
    allative nuntiukselle nuntiuksille
    essive nuntiuksena nuntiuksina
    translative nuntiukseksi nuntiuksiksi
    abessive nuntiuksetta nuntiuksitta
    instructive — nuntiuksin
    comitative See the possessive forms below.
    Possessive forms of nuntius (Kotus type 39/vastaus, no gradation)
    first-person singular possessor
    singular plural
    nominative nuntiukseni nuntiukseni
    accusative nom. nuntiukseni nuntiukseni
    gen. nuntiukseni
    genitive nuntiukseni nuntiusteni
    nuntiuksieni
    partitive nuntiustani nuntiuksiani
    inessive nuntiuksessani nuntiuksissani
    elative nuntiuksestani nuntiuksistani
    illative nuntiukseeni nuntiuksiini
    adessive nuntiuksellani nuntiuksillani
    ablative nuntiukseltani nuntiuksiltani
    allative nuntiukselleni nuntiuksilleni
    essive nuntiuksenani nuntiuksinani
    translative nuntiuksekseni nuntiuksikseni
    abessive nuntiuksettani nuntiuksittani
    instructive — —
    comitative — nuntiuksineni
    second-person singular possessor
    singular plural
    nominative nuntiuksesi nuntiuksesi
    accusative nom. nuntiuksesi nuntiuksesi
    gen. nuntiuksesi
    genitive nuntiuksesi nuntiustesi
    nuntiuksiesi
    partitive nuntiustasi nuntiuksiasi
    inessive nuntiuksessasi nuntiuksissasi
    elative nuntiuksestasi nuntiuksistasi
    illative nuntiukseesi nuntiuksiisi
    adessive nuntiuksellasi nuntiuksillasi
    ablative nuntiukseltasi nuntiuksiltasi
    allative nuntiuksellesi nuntiuksillesi
    essive nuntiuksenasi nuntiuksinasi
    translative nuntiukseksesi nuntiuksiksesi
    abessive nuntiuksettasi nuntiuksittasi
    instructive — —
    comitative — nuntiuksinesi
    first-person plural possessor
    singular plural
    nominative nuntiuksemme nuntiuksemme
    accusative nom. nuntiuksemme nuntiuksemme
    gen. nuntiuksemme
    genitive nuntiuksemme nuntiustemme
    nuntiuksiemme
    partitive nuntiustamme nuntiuksiamme
    inessive nuntiuksessamme nuntiuksissamme
    elative nuntiuksestamme nuntiuksistamme
    illative nuntiukseemme nuntiuksiimme
    adessive nuntiuksellamme nuntiuksillamme
    ablative nuntiukseltamme nuntiuksiltamme
    allative nuntiuksellemme nuntiuksillemme
    essive nuntiuksenamme nuntiuksinamme
    translative nuntiukseksemme nuntiuksiksemme
    abessive nuntiuksettamme nuntiuksittamme
    instructive — —
    comitative — nuntiuksinemme
    second-person plural possessor
    singular plural
    nominative nuntiuksenne nuntiuksenne
    accusative nom. nuntiuksenne nuntiuksenne
    gen. nuntiuksenne
    genitive nuntiuksenne nuntiustenne
    nuntiuksienne
    partitive nuntiustanne nuntiuksianne
    inessive nuntiuksessanne nuntiuksissanne
    elative nuntiuksestanne nuntiuksistanne
    illative nuntiukseenne nuntiuksiinne
    adessive nuntiuksellanne nuntiuksillanne
    ablative nuntiukseltanne nuntiuksiltanne
    allative nuntiuksellenne nuntiuksillenne
    essive nuntiuksenanne nuntiuksinanne
    translative nuntiukseksenne nuntiuksiksenne
    abessive nuntiuksettanne nuntiuksittanne
    instructive — —
    comitative — nuntiuksinenne
    third-person possessor
    singular plural
    nominative nuntiuksensa nuntiuksensa
    accusative nom. nuntiuksensa nuntiuksensa
    gen. nuntiuksensa
    genitive nuntiuksensa nuntiustensa
    nuntiuksiensa
    partitive nuntiustaan
    nuntiustansa
    nuntiuksiaan
    nuntiuksiansa
    inessive nuntiuksessaan
    nuntiuksessansa
    nuntiuksissaan
    nuntiuksissansa
    elative nuntiuksestaan
    nuntiuksestansa
    nuntiuksistaan
    nuntiuksistansa
    illative nuntiukseensa nuntiuksiinsa
    adessive nuntiuksellaan
    nuntiuksellansa
    nuntiuksillaan
    nuntiuksillansa
    ablative nuntiukseltaan
    nuntiukseltansa
    nuntiuksiltaan
    nuntiuksiltansa
    allative nuntiukselleen
    nuntiuksellensa
    nuntiuksilleen
    nuntiuksillensa
    essive nuntiuksenaan
    nuntiuksenansa
    nuntiuksinaan
    nuntiuksinansa
    translative nuntiuksekseen
    nuntiukseksensa
    nuntiuksikseen
    nuntiuksiksensa
    abessive nuntiuksettaan
    nuntiuksettansa
    nuntiuksittaan
    nuntiuksittansa
    instructive — —
    comitative — nuntiuksineen
    nuntiuksinensa

    Further reading

    Latin

    Alternative forms

    Etymology

      Uncertain; competing hypotheses include:

      • From Proto-Indo-European *newH- (“to cry”), whence Sanskrit नु (nu, “to sound out, praise”), नवते (navate, “to cry”), Old Irish núall (“a loud noise”), Tocharian B nu- (“to roar”). This is tentatively favored by De Vaan.[1]
      • Contracted from noventius, from an obsolete noveō, from novus, though this is rejected by De Vaan due to the hypothetical proto-form *no(wo)wentio- not making sense morphologically.[1]
      • From Proto-Indo-European *new- (“to nod”), same source as Latin *nuō, Ancient Greek νεύω (neúō, “to beckon, nod”) and Old Irish noid (“make known”).[2] This derivation may be a relic of an era when laryngeal theory was not as widely accepted and *newH- (“to cry”) was considered the same root as *new- (“to nod”), in which case the *new- derivation should be discarded.
      • From Etruscan [script needed] (nunth, “to bring”).

      Pronunciation

      Noun

      nūntius m (genitive nūntiī or nūntī, feminine nūntia); second declension

      1. a messenger, reporter, courier
        Synonyms: internūntia, praecō
      2. an envoy, message, report
      3. a command, order, injunction
        Synonyms: dēcrētum, praeceptum, iussus, ēdictum, ēdictiō, scītum, dēcrētiō, mandātum, imperium
      4. (in the plural) news, tidings, information
        Synonyms: fāma, indicium

      Declension

      Second-declension noun.

      1Found in older Latin (until the Augustan Age).

      Descendants

      • ⇒ Vulgar Latin: *nuntiolus (diminutive)
        • Italo-Dalmatian:
          • Venetan: nonzolo (“sacristan”)
            • → Italian: nonzolo

      Borrowings:

      References

      1. ↑ 1.0 1.1 De Vaan, Michiel (2008), “nūntius”, in Etymological Dictionary of Latin and the other Italic Languages (Leiden Indo-European Etymological Dictionary Series; 7), Leiden, Boston: Brill, →ISBN, page 419
      2. ^ Tucker, T.G., Etymological Dictionary of Latin, Ares Publishers

      Further reading

      Norwegian Bokmål

      Etymology

      From Latin nuntius (“envoy”).

      Noun

      nuntius m (definite singular nuntien or nuntiusen, indefinite plural nuntier, definite plural nuntiene)

      1. (Roman Catholicism) a nuncio

      Norwegian Nynorsk

      Etymology

      From Latin nuntius (“envoy”).

      Noun

      nuntius m (definite singular nuntiusen, indefinite plural nuntiusar, definite plural nuntiusane)

      1. (Roman Catholicism) a nuncio